perjantai 8. huhtikuuta 2011

Kiva viikonloppu tulossa

Ensin siitä kuvankäsittelykurssista. Eihän siellä neuvottu ollenkaan, miten lajittelen kuvani koneen kansioihin, vaan miten niitä käsitellään ennenkuin lähetän eteenpäin...siis epäjärjestys jatkuu, mutta olen kyllä jo tottunut siihen.

Keräsin niitä risuja tätä viikonloppua varten vain kaksi jätesäkillistä, koska ajattelin punoa muustakin materiaalista kuin vain risuista. En vain tiedä mitä se voisi olla, kai jotain pehmeää, koska kädet ovat nyt niin kipeät. Tässähän on koko päivä aikaa miettiä asiaa ja kerätä tarvikkeita. Luultavasti tieni vie tänne josta löytyy aina apua ja tarvikkeita kun tarvitsee.

Tänään käyn myös äänestämässä ennakkoon, koska en ole kotona silloin varsinaisena äänestyspäivänä. Nyt kun olen jo vanhentunut, olen kiinnostunut myös jonkun verran näistä politiikan kiemuroista ja kyllähän ovatkin aikamoisia, varsinkin tällä hetkellä.

Lopuksi taas jotain katsottavaa....


Hän on Loora
Nähdään taas.....

2 kommenttia:

  1. Tulin tutustumaan ja täällähän on kaikkea kivaa ja kaunista.

    VastaaPoista
  2. Minullakin kuvat järjestämättä, siirtyvät kansioihin vain päivämäärän mukaan. Ja vanhimmat on kaikki samassa läjässä, joten niitä sitten pitää onkia esille.
    Kyllä olet taitava käsistäsi. Nuo risutyöt minuakin kiehtoo, mutta en ole päässyt kurssille enkä itse taida osata. Pajuista olen joskus mökillä kukkien tukia taivutellut.
    Niinpä, melkoiset kiemurat on näköpiirissä näiden vaalien tiimoilta. Saa nähdä, pyllähtääkö koko "senaatin" meininki. Pitää minunkin ennakkoon äänestää, kun varsinaisena päivän töissä.

    VastaaPoista