tiistai 19. huhtikuuta 2011

Rengasmatka tehty

Kotona jälleen...melkein viikon rengasmatka tuli tehtyä. Nyt olen nähnyt Tallinnankin turistin silmin, tosin vain neljän tunnin ajan. Paljon jäi katsomatta, nimittäin niitä käsitöihin liittyviä asioita en onnistunut kovin paljon löytämään. Vanha kaupunkikin on aika kaukana satamasta ja kun taaperrat sinne, onkin kohta aika lähteä takaisin, että ehdit laivaan. Mitään ei tarttunut mukaan, ei edes matkamuistoa 'Terveiset Tallinnasta' -kirjoituksella :).
Tällaisena vähän rahan aikana ostimme ystävättäreni kanssa paikallisen tavaratalon paistopisteestä isot palat pitsaa (a´1,58e) ja ison pussillisen grillattuja kanankoipia (3e)...nautiskelimme ne hytissä ja kylläpä maistuivat herkullisilta. Kesällä taida ottaa käyntini uusiksi ja olen yökylässä, niin saan enemmän aikaiseksi.

Eilen tuli postissa taas uusia käsityökirjoja adlibrikseltä, reunavirkkauksia Crochet Borders ja Made by Me, joka on sellainen lapsille ja lapsenmielisille (kuten minä) tarkoitettu.

Tänään on tulossa aurinkoinen päivä, joten takapihalle haravoimaan ja viemään talven havut ja katajat kompostilaatikkoon. Eilen vein 'taivaan linnuilta' talven eväät pois ja sanoin, että ensi talvena saatte mennä syömään naapuriin, täällä ei ole tarjoilua. Olen syöttänyt lintusia nyt kaksi talvea ja aion pitää välivuoden, koska ei oikein ole ketään, joka kävisi antamassa heille lisää evästä silloin kun en itse ole kotona.

Käsityönä on tällä hetkellä poikani vaimolle tuleva syntymäpäivälahja, jota en voi tietenkään tässä kertoa vielä, koska synttäripäivä on vasta torstaina. Toivottavasti hän on tyytyväinen....

Sitten taas jotain vanhaa katseltavaa....vaikkapa vähän jo pääsiäistä...

Helmitöiden alkuajoilta.
Nähdään taas...

3 kommenttia:

  1. Tallinnassa pitääkin olla pidempään, risteilyn muutama tunti perillä on liian lyhyt kaupunkiin tutustumiseen. Ja kesällä kaupunki on parhaimmillaan.

    Hienoja helmimunia!

    VastaaPoista
  2. Hei Eevamummu, enpä olekkaan ennen täällä käynyt, kiva, kun löysin. Kauniit nuo helmityösi.
    Oikein hyvää suuren juhlan odotusta sinne sinulle.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi. Sullahan on täällä vaikka mitä kivoja kädentöitä.
    Ensi kerralla Tallinnaan mennessä muista katsoa mun blogista osoitteet ja ohjeet käsityökauppoihin, ne löytyy Kategoiasta: Tallinnan Lankakaupat.
    Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista