maanantai 18. heinäkuuta 2011

Keskimmäinen mummotettava....

Nyt onkin ollut ihan mukaviä päiviä viimeviikon keskiviikosta lähtien, eiliseen iltapäivään asti. Keskimmäinen mummotettava (6v) halusi tulla luokseni yökylään ja siinähän meni sitten monta yötä.

Ensimmäisen yön jälkeen soitti isänsä, että joko 'Kaaka' tulee kotiin....ei kuulema vielä. Sitten sama toistui seuraavana päivänä, perjantaina, isä oli kuulema autolla liikenteessä ja voisi hakea lapsensa....ei kuulema vielä. Perjantai-iltana alkoi iso-sisko kyselemään, että milloin Sara tulee kotiin, 'kysy siltä'....no kysyin, ei kuulema tiedä.

Lauantaina soitteli vain sisko monen monta kertaa, että milloinka se tietää, milloin tulee kotiin...ei kuulema vieläkään tietäny...Sarasta tuo oli kuulema hauskaa, kun kaikki kyselee, että milloinka tulen kotiin.

Sunnuntaina sitten Siiri soitti kerran ja kysyi, että joko tänään....no tänään kuulema tulee johonkin aikaan. Siirin soiton jälkeen ei kukaan enää kysellyt, vaan alkuillasta äiti ja Aaro (4v) ilmestyivät ovelle ja se oli menoa sitten. Näytti olevan Sarasta mieluista....

Aika meillä Saran kanssa kului joutuisasti, perjantaina menimme bussilla Kuopioon pikakäynnille....lähdimme n. 11.15 ja tulimme junalla (hän halusi) takaisin mummolaan 13.05....kävimme vain 'kolmessa pienessä kaupassa' sekä Kuopion torilla.
Jokaisena päivänä grillasimme broileria ja ruisleipää, nam!! Olihan meillä yhtenä päivänä myös kalaa grillissä, sekin oli kovin herkullista.

Tyttönen taisi nukkua myös kaikki kesän aikana tulleet univelat pois....jokaisena yönä 11,5 tuntia ja muistaakseni perjantaina nukkui vielä päikkäreillä kaksi tuntia!!  Taitaa kerätä voimia koulun aloitukseen :)

Eihän vierailu ole mitään, jos ei tee jotain käsityötä mummolassa ....mitä mummo edellä, sitä mummotettavat perässä...
Sara itse halusi piirtää 'kaavan' ja sitten minä leikkasin sen huovasta...

Kaava ja huopa

Sitten vain ompelemaan Kotiväki-langalla ja aika suurella, ohuella neulalla....kukkanapit silmiksi ja pieni valkoinen nappi nenäksi ...tässä tulos...

Hän on 'Nöppönen'....kisu kurkkii takana :)

Kyllä Nöppönen oli sitten jokapaikassa mukana ja vielä se, kun on ihan oma tekemä, niin oli Saralla tärkeä juttu!

Itse olen edelleen vain virkannut niitä bavarioita.....virkkuukoukku ei lähde kädestä irti, on kai liimautunut siihen kiinni,....ja kun on satanut niin paljon, olen vain jatkanut virkkaamista, paitsi nyt loppuu taas lanka....

Tänään leikkaan nurmikon ja tarkastelen muutenkin pienen pihaplänttini kukat ja ympäristön.....ja virkkaan...

Nämä lasinaluset olen josku tehnyt tuliaisiksi.....

Nähdään taas....

3 kommenttia:

  1. Ihania on olleet päiväsi pienen kanssa. Ja vielä tuon kädellätekemisen taidonkin olet tytölle periyttänyt. hieno tuli tytön teoksesta ja varmasti rakas.
    Nurmikon leikkuu täälläkin edessä kunhan aamukaste vähän kuivuu. Pitkästä aikaa pouta-aamu.

    VastaaPoista
  2. Onpa ollutkin mukavaa :). Virkkuukoukku on minullakin liimautunut käsiin :D.

    VastaaPoista
  3. Ihana sana tuo "mummotettava"! Jo se kertoo paljon. Mummon kanssa on aina mukavaa, muistellen omia mummolareissuja. Minä virkkasin mummon kanssa, ja innostus on pysynyt siitä asti. :)

    VastaaPoista