lauantai 1. lokakuuta 2011

Viiden tunnin lenkki :)

Enpä ole milloinkaan vielä kävellyt viittä tuntia yhteen pötkyyn, en ainakaan muista kävelleeni. Tämä lenkki oli kuitenkin paljon mieluisampi kuin tavallinen aamuinen sauvakävely :)

Kristiina otti minut urhoollisesti mukaansa, tuntemattoman ihmisen, mutta ei hän ainakaan minun kuulteni napissut.

Kun laiva oli satamassa kello 11.00, niin silloin mentiin ja takaisin tultiin 16.15, kerran pysähdyimme kahville, sieni-poropiirakka oli aivan taivaallisen herkullista. Kristiina söi jälkkäriksi vielä marsipaanileivoksen, joka näkyi olevan myös hyvää!

Sitten itse asiaan, eli Karnaluksiin ja muihin tavarataivaisiin....no oli kyllä pääni pyörällä, varsinkin Karnassa, jossa on niin paljon tavaraa, että ei voi uskoa ennenkuin sen on itse nähnyt!

Osa helmimaailmasta
Pieni osa lankamaailmasta
Ostokseni Karnasta olivat pieniä tarvikkeita, joita (mukamas) aina tarvitsee olla, vaikkei tarvitsekaan....

 Osa niistä tarpeellisista......

Tämä Puu- ja putuka pood oli jossain sokkeloisilta kaduilta mentäessä toisille sokkeloisille kaduille (Kristiina on siellä kuin kotonaan). Täällä on kauniita puisia tavaroita, mm. näitä kivoja keppareita.

Teepuodin tuliaisia
 Sadamarketissa on aivan ihastuttava lankapuoti! Sinnekin piti mennä ensin sokkeloisen tavaratalon käytäviä pitkin ja sitten vielä yläkertaan ja matkaa riitti sielläkin, ennenkuin puoti löytyi. Sieltä ostin vironvillaa pari vyyhteä, en vain tiedä, mitä niistä tekisin ;).  Kuvassa olevat camilla-puuvillat ostin Karnasta.



 Pitihän minun jo laivassa kotimatkalla kokeilla uusia bambupuikkojani, lankana camilla ja tiskikukka tietenkin....



Tässäpä tais olla nämä tärkeimmät, en aivan muista kaikkea, kun sitä on Tallinnassa ensikertalaiselle (toinen kerta, mutta ei käsityöläisen kanssa) niin paljon katsottavaa.

Oikein paljon kiitoksia Sinulle Kristiina, kun kuljettelit mummukkaa paikasta toiseen!!

Tähän loppuun kuva samalta kujalta, missä on Puu- ja putuka pood, kaunista, eikös vain!!



Aurinkoisia syyspäiviä kaikille!!

Nähdään taas......

4 kommenttia:

  1. KIITOS itsellesi mukavasta seurasta. Kivoja kuvia otit, mulla jäi kuvaaminen (taas kerran). Tuo piha kuva on ihastuttava.
    Mennään sitt uudestaan kun on ostolistoihin kertynyt ostettavaa;)
    Joo, ei tätä ihan aamulenkkiin voi verrata mutta kyllä kuntoilusta käy - ylös alas ja vielä painotkin mukana (painaa se kevyt lankakin kun sitä tarpeeksi on).

    VastaaPoista
  2. Kiva reissu sinulla olikin Tallinnaan. Onneksi siellä on vielä edullista, paitsi elintarvikkeet ja maitotaloustuotteet alkavat olla meidän hintojamme kalliimpia. Harmi, sillä palkkataso ja eläkkeet eivät yllä täkäläisten tasolle.

    VastaaPoista
  3. Täss on linkki/osoite Annan blogiin, joka tavattiin Karnassa.
    http://kuduja.blogspot.com/

    Ja täällä on esim. silmukkamerkkejä (jossain on Swarovskejakin;) )
    http://kudinmukana.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Anja; kiva oli reissu, huomasin kyllä myös hintatason...

    Kristiina; nyt on jo kaksi ostosta listassa :)
    kiitos myös linkeistä

    VastaaPoista