perjantai 22. huhtikuuta 2011

Aurinkoista Pääsiäistä

Eilen kävi kylässä kansakoulukaverini, hän toi minulle kauniin ruusukimpun. En muista milloin olen saanut viimeksi kukkasia.
Aivan ihania...
Eräänä aamuna selvisi millaisia pupuja on käynyt koko talven takapihallani. Avasin sälekaihtimet ja yksi oli mussuttamassa lintusten jättämiä kauran jyviä ja toinen vähän kauempana kuulostelemassa, uskaltaisko tulla. Otinpa kameran ja sain napattua kuvan, mutta vähän huono, kun kaihtimet olivat paikalla...jos olisin nostanut ne ylös, pupu ois juossu karkuun.

Somahan se on
 Viikolla kyläili luonani myös paljon käsitöitä tekevä ystäväni ja hän sanoi nähneensä jossain blogissa kilppari-amigurumin ja että mitenkähän se tehtäisiin. Sanoin, että niin ja noin ja niin, mutta se jäi sitten siihen.
Minua mietitytti asia kuitenkin niin paljon, että kaivelin taas lankajämät esille ja kokeilin summanmutikassa...tällainen siitä tuli. Tämä on sellainen 'proto', mutta uutta pukkaa jo...
Kilppari halusi tulla katsomaan näkyiskö sitä pupua uudelleen....

Ei näy täällä pupua...
Eikä tälläkään puolella....
Nyt sitten se miniäni synttärilahja. Virkkasin hänelle poppanakuteesta isoäidin neliömallilla kapean liinan. Voihan sen laittaa vaikka seinällekin (kuten miniäni ehdotti) sellaiseen kapeaan paikkaan.


Liinassa on yhteensä 16 palaa.
Viikonloppu meneekin mummottamassa, toivon aurinkoisia ja lämpimiä päiviä meille kaikille!!

Lopuksi taas jotain vanhaa katsottavaa...


Nauttikaa Pääsiäisen herkuista, työn nimi on *Bon Appetit*
Nähdään taas....

2 kommenttia:

  1. Tulin vastavierailulle ja löysin kaikkea mielenkiintoista ja ihanaa <3
    Iloista Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. Ihana Kilppari! Blogissani on sille kavereita! :) Myös poppanaliina on kaunis! Hyvää ja iloista Pääsiäistä!

    VastaaPoista