perjantai 16. syyskuuta 2011

Ameriikan tuliaisia ja muuta mukavaa....

*Helmi* tahtoi tulla kuvaan, ei ole kuulema ollut vielä....

Vanhimman sisareni mies tuli takaisin Ameriikasta, jossa hän oli peräti kolme kuukautta....en ole yhtään kateellinen, en.
Hänen tyttärensä asuvat siellä, toinen itä- ja toinen länsirannikolla, joten K:llakin oli erilaisia maisemia katseltavinaan. Lämmintähän siellä on ollut toki molemmissa paikoissa, kun on kesästä kyse.

Sainpahan kauniita Swarovskin kristallihelmiä monta pientä pussia ja lasihelmiä ison 'lootan'.

Eihän näitä raaski käyttää mihinkään.....
Olen myös ollut taas 'Matkija-Maija', näin nimittäin ihanan punaisen, kaulaan laitettavan liinan....etsin ohjeen, suomensin sitä monen monta päivää, mutta sain kuitenkin lopulta selville, miten neulotaan....

Napit virkkasin, kun ei ollut sopivia.
Haluan aina oppia jotain uutta (ja vanhaakin välistä), joten hakeuduinpa ompelemaan nallea ja sitten vielä kukkaroa.
Nallet ovat jo kovin tuttuja, mutta tuo kukkarokurssi oli tarpeellinen, koska olen itsekseni yrittänyt tehdä, mutta ei ole onnistunut. Nyt kiitokset lähtee Aunille, joka jaksoi neuvoa hermostumatta :)

Kankaan olen saanut joskus tyttäreltäni
Vuorikin on aivan 'siisti'....

Pitäähän esitellä vielä uusin nalle, jolla on turkki mohairia, lasisilmät, pahvinivelet ja tallustaa huopatassuilla...
Hän on 'Matilta'
Tässäpä oli tämänkertaiset kuulumiset.....nämä saksikoristeet olen pistellyt joskus satayksi vuotta sitten :)


Nähdään taas......

6 kommenttia:

  1. Jotenkin tutun näköinen kauluri :-) Kaunishan tuo on.

    Somia ovat myös nallet ja saksikoristeet. Kumpiakaan en ole itse tehnyt.

    VastaaPoista
  2. Onpa taas monenlaista syntynyt käsistäsi. Tuossa kaulurissa on nätti kuvio ja ihanan punainen väri.
    Minulla kukkaroiden teko on vielä haaveiluasteella. Kyllä minäkin joskus...
    Matilta- nalle on sitten niin hellyttävä. Niin vaaleanpunaiset, puhtoiset tassutkin vielä...
    Tykkään kovasti

    VastaaPoista
  3. Sait mitä mainioimman tuliaisen suuresta rapakon takaisesta maailmasta.
    Matilda on söpöliini.
    Vireää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Helmiä ei sitt tarvi Karnaluksista ostaa;) mutta kukkaron sankoja ehkä . . .
    Saksikoristeen ohje mulla oli koko kesän käsillä mutta en ehtinyt tehdä, onneks olen saanut yhden tosi kauniin koristeen neuleystävältä.

    VastaaPoista
  5. Tintti; kiitos ohjevinkistä, jouduin kuitenkin 'lukemaan' ohjetta koko neulomisen ajan :)

    ellu; kukkaroita olen halunnut tehdä jo kauan aikaa ja nyt sain tilaisuuden opetella...nallet ovat edelleen aivan ihania :)

    Tarina; rapakon takaa on aina kiva saada jotain, ovat olevinaan niin erilaisia kuin täällä kotimaassa :)

    KristiinaS; samat aatokset muuten, mutta helmistä en ole ihan samaa mieltä :))

    VastaaPoista
  6. Onpas kaunis kauluri! ;) Minäkin olen noita väsännyt muutaman ja yksi on melkein samaa väriäkin kuin tämä. Lisääkin on suunnitelmissa.

    Ihania nämä sinun nallesi kuten nyt tämä Matilta! <3

    VastaaPoista