maanantai 3. joulukuuta 2012

Pieni punontajuttu

Viikonloppu meni Maaningalla Anelman *Punotaan Joulua* -kurssilla, jonka järjesti kansalaisopisto.

Olin kerännyt risuja jonkin verran, en oikein tiennyt mitä väkertäisin, mutta selailin risukirjaani ja sitten sattui silmiini tonttu....nimetön vielä :)



Risuista vartalo, naavaa hiukset ja parta, nenä ja silmät huovutettu.
Kokeilin ensin huovutusvillaa partaan ja hiuksiin, mutta ei ollut hyvä. Unohdin omat naavani ulkovarastoon,
joten kiitokset Tiinalle, joka antoi omistansa ja tulipa komea tonttu :)

Sain aikaiseksi vielä pari kaunista tähteä, mutta laitan niistä kuvat myöhemmin.

Nyt olen tehnyt sitä-sun-tätä joulumyyjäisiin, saa nähdä meneekö mikään kaupaksi.
Minulla on ainakin ollut jonkinlainen kiire, että saisin jotain uutta valmista, koska viime
vuonna ei ollut täällä minkäänlaisia myyjäisiä ja minulla on kuitenkin sinne tehtyjä tuotteita....
ne tuntuvat vain jotenkin 'vanhoilta'......

Laitan tähän loppuun kuvan nallesta, jonka tein naapurin rouvan miehelle lahjaksi.

'Vauveli'

Nähdään taas......

5 kommenttia:

  1. Ompa tosiaan ihana tonttu Naavaparta, juuri tuollaisiahan tontut oikeasti on:)
    Nalle on haluksia varten, sulonen.

    VastaaPoista
  2. Ooo, tosi hieno, kaunis ja ilmeikäs Vauveli. Sä oot hyvä tekemään nalleja.

    VastaaPoista
  3. Hauska tonttu.
    Juhlavaa Itsenäisyyspäivää ja jänskää adventinaikaa!

    VastaaPoista
  4. Voi, kuinka on ihanan näköiset niin tonttu kun nallekin.

    VastaaPoista
  5. Ihana tonttu:) kestää hyvin ulkona.

    VastaaPoista